Referenssejä

Olemme olleet mukana monessa kasvutarinassa – juuri aloittaneista yrittäjistä kansainvälisiin ketjuihin. Yhteinen tavoitteemme on aina asiakkaamme myynnin kasvu. 

 

Suurinta osaa asiakkaistamme yhdistää se, että markkinointiin panostamista on jatkettu myös hankalimpina talousaikoina, eli ymmärretty oman brändin arvo pidemmällä tähtäimellä. 

Table of Contents

tavoitteemme on aina luoda sinulle mitattavaa hyötyä.

Lohjan Kumi ja Matto Oy

Teemme esimerkiksi sosiaaliseen mediaan kaikki sisällöt ja julkaisemme ne + ylläpidämme kanavia. Tuotteistamme uusia palveluita (joita tulee jatkuvalla syötöllä). Suunnittelemme ja lähetämme uutiskirjeet sekä asiakkaille että tavarantoimittajille.

LIIKEVAIHTOLUOKKA: 4 MILJ. €

Aqva Finland Oy

AQVA:n tiimiltä olemme saaneet toimeksiantoja vaikeampien teknisten tekstien suunnittelun. Hyvänä esimerkkinä laskeutumissivu EU-taksonomian vaikutuksesta vesikalusteisiin.  

LIIKEVAIHTOLUOKKA: 2,5-3 MILJ. €

PESTMAN Oy

Kiireisenä yrittäjänä Jerellä ei ollut aikaa panostaa markkinoinnissa videoihin, uutiskirjeisiin ja animaatioihin, vaikka tiesikin niiden olevan monikäyttöisiä ja tehokkaita keinoja uusasiakashankintaan sekä vanhojen asiakkaiden sitouttamiseen.

Me autoimme Jereä alusta asti ja kasvuvauhti olikin todella kovaa Jeren oman aktiivisuuden ansiosta. Nyt Jere on jo palkannut 4 lisäkättä avukseen!

LIIKEVAIHTOLUOKKA: UUSI YRITYS

Recyctec Holding AB

Kansainvälistä kauppaa vihreällä glykolilla! Recyctecin menetelmällä puhdistettu glykoli soveltuu käytettäväksi myös muualla kuin Ruotsissa ja vientipotentiaali on todella suurta etenkin Pohjoismaissa.

Teknisten tuotteiden tuotetiedot ja viranomaisten vaatimat dokumentit, kuten käyttöturvallisuustiedotteet tulee aina olla kohdemaan kielellä.

Pelkän kääntämisen lisäksi huomioimme aina myös tekstin hakukoneoptimoinnin.  

LIIKEVAIHTOLUOKKA 2-2,5 MILJ. €

Guardio Safety AB

Ruotsalaisen Guardio Safetyn Nawar oli suureen haasteen edessä: Tuotelanseeraus ulkomaille ja etenkään Suomeen ei aina onnistu helposti…

Materiaalia oli paljon, lehdistötiedotteista tuotesivuihin ja landing pageihin ja Guardio tarvitsi alaa tuntevan kääntäjän tälle kaikelle, joka vielä pystyisi selvittämään järkevimmät avainsanat teksteille hakukonetta varten. 

Kansainväliset projektit ovat meille tuttuja ”päivätöidemme” ajoilta ja otimme haasteen innokkaina vastaan. Hyvä tuli!

LIIKEVAIHTOLUOKKA: 500 000-1 MILJ. €

Suomen Kasviöljyt

Tarjaa autoimme digitalisoimaan tuotemyynnin ja kasvattamaan sekä näkyvyyttä että myyntiä. 

Modernisoimme vanhan sivuilla olleen tilauskaavakkeen nettikaupaksi, joka tietenkin mahdollisti tuotteiden mainostamisen aivan uudella tavalla – myyntiä kasvattaen. 

Tiivis yhteistyö tilalla järjestettyjen kuvausten kanssa kantaa hedelmää ja terveellinen camelinaöljy on nykyään yhä useamman suomalaisen käytössä. 

LIIKEVAIHTOLUOKKA: 500 000-1 MILJ. €

teemme yrityksellesi toimivaa markkinointia – huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella.

tavoitteet

Mitä haluat kertoa yrityksestäsi, miten, kenelle ja missä kanavissa?

Laadukas sisältö

Luomme asiakkaillesi arvokasta ja mielenkiintoista sisältöä säännöllisesti.

Seuraa sitoutumista

Analysoimme kuinka hyvin markkinointisi toimii ja kehitämme sitä kanssasi.

Join our newsletter and get 20% discount
Promotion nulla vitae elit libero a pharetra augue